Ajattomat klassikot eli miesten toppatakit

Pohjolan kylmä talvi vaatii aina kunnollisen pukeutumisen. Siksi miesten toppatakit ovat vuosi toisensa jälkeen ajankohtaisia talven kynnyksellä. Jokainen meistä toivoo takistaan löytyvän tietynlaisia ominaisuuksia, mutta tärkein on kuitenkin se, että toppatakki on lämmin ja se myös pitää loitolla toisinaan hyvinkin raakana puhaltavan tuulen.

Talvella kelit saattavat vaihdella jopa päivän aikana, joten välillä toppatakit miehille ovat yksinkertaisesti liian kuumia ja silloin kevyempi ratkaisu voi olla parempi. Toisaalta, kerrospukeutuminen voi olla ratkaisu silloin, jos haluat hiukan ohuemman takin. Sillä pärjäät kaikkein kylmimmät hetket, mutta samalla takilla tarkenee myös leudommat kelit. Toppatakit ovat olleet muotia jo pitkään ja yhä edelleen ne pitävät pintansa lämmön tarjoajina.

Suosikki toppatakit miehille

Olemme valinneet miesten toppatakit sillä mielellä, että jokaiselle löytyy jotakin. Miesten lyhyt talvitakki on aina kiinnostuksen kohteena, koska se on kätevä eikä esimerkiksi helmat jää milloinkaan auton oven väliin. Takki voi olla myös vähän pidempi, jolloin se on myös lämpimämpi.

Monet vaihtoehdoistamme ovat rentoja sekä voisi sanoa jopa urheilullisia. Ne ovat samaan aikaan hyvin tavallisia, mutta silti tyylikkäitä ja käytännöllisiä. Osa takeista on anorakki -tyyppisiä, joten ne vedetään mukavasti pään yli eikä tarvitse aamulla hämärässä ja kiireessä taistella vetoketjun kanssa. Useisiin malleihin kuuluu lisäksi huppu, joka on erittäin käytännöllinen tuulessa sekä pyryssä. Siinä tilanteessa päähine kulkee aina mukana, kun se on osa takin kokonaisuutta. Takeista löytyy myös paljon mukavia yksityiskohtia kuten kiristysnyörejä sekä uritetut resorit.

Miesten toppatakit ja käyttökelpoiset ominaisuudet

Miesten pitkät talvitakit sopivat hyvin yhteen farkkujen tai suorien housujen kaveriksi. Lyhyempi vaihtoehto toimii myöskin farkkujen kanssa, mutta myös rennot collarit tai muut ulkoiluhousut käyvät niiden seuraksi. Tämän päivän takeissa on tilavat sisätaskut sekä resorit tekevät niistä viihtyisän mukavia ja käyttökelpoisia. Meillä on myös myynnissä käteviä kääntötakkeja, jolloin yhden takin ostamalla saat toisen käyttöön kääntämällä takin ikään kuin nurinpäin.

Jos miesten pitkät talvitakit eivät kiinnosta, voit harkita anorakkimallista takkia, jossa on vetoketju kauluksessa. Useimmista takeista löytyy huppu, jonka pääsee kiristämään nyörillä sopivammaksi. Joissakin talvitakeissamme on myös mahdollisuus, että hupussa olevan kenoturkiksen saa irrotettua, jolloin sateisella ja tyypillisellä loskakelillä sen saa kokonaan pois kastumasta.

Miesten toppatakit ulkoiluun

Lyhyet toppatakit miehille on tehty hyvin reipasta ulkoilua silmällä pitäen. Talvipakkasella ei mielellään hengaile ystävien kanssa ulkona, mutta jos keli on aurinkoisen upea, ei sillekään ole mitään estettä. Miesten pitkät talvitakit ja toisaalta myös takin alla farkkutakit tekevät pukeutumisesta muuntuvan sekä eri tilanteisiin sopivan. Valikoimastamme löydät kiiltävä- tai mattapintaiset mustat takit tai vähän pirteämmän sävyiset, kirkkaamman väriset talvitakit. Talvitakilla voi mennä hyvin tilanteesta ja tilaisuudesta toiseen.

Valikoimamme kattaa sekä miesten toppatakit, mutta myös naisten toppatakit. Toppatakin kaveriksi voit valita pipon, lippiksen tai käsineet eikä myöskään kaulahuivia tarvitse unohtaa. Pystyt luomaan täydellisen kokonaisuuden, jossa viihdyt itse, mutta sulaudut erinomaisen hyvin talviseen ympäristöön. Talvitakilla voit mukailla omaa tyyliäsi tai vaihtoehtoisesti valita itsellesi uuden, trendikkään tyylin. Ei myöskään ole mahdoton ajatus, että takkeja on kaksi, josta toinen on vähän leudommille keleille.

Osta miesten toppatakit netistä

Mikään ei ole niin helppoa ja nopeaa kuin valita verkkokaupastamme miesten toppatakit -kategoria ja tilata sieltä itsellesi takin. Kun tilaa miesten toppatakit netistä, ei tarvitse käyttää aikaa kaupoissa kiertelyyn. Kauppa on klikkailuja varten aina auki ja sinun on helppo tehdä valintoja värin, koon sekä muiden yksityiskohtien mukaan. Paketti toimitetaan sinulle lähimpään postitoimipaikkaan tai pakettiautomaattiin eikä huono vaihtoehto ole haluta sitä myös kotiin kannettuna. Tutustu tarkemmin toimitustapoihimme sekä muihin ehtoihimme. Meillä on 30 päivän avokauppa, joten sinulla on mahdollisuus myös palautukseen. Tutustu toppatakkeihin ja tilaa oma takkisi.