Olkisista nahkaisiin eli miesten lierihatut
Vuosia on kulunut siitä, kun isoisän olkihattu oli muotia ja todellinen trendi. Tosin ympyrä on sulkeutunut ja miesten lierihatut olkihattuineen ovat taas suosittuja. Hatulla täydentää pukeutumista ja se onkin jonkinlainen tyyliin kuuluva osa. Parasta onkin se, että hattujen tyylejä on paljon erilaisia.
Hattu on kuitenkin enemmän kuin osa muotia tai puuttuva pala pukeutumisesta. Vaikka se on trendikästä, sillä on hyvin käytännöllinen merkitys. Miesten kesähattu suojaa auringolta sekä tuulelta ja se on paras mahdollinen suoja silloin, kun on se kuuluisa bad hair day. Hiukset saa mukavasti peitettyä hatun alle eikä tarvitse sillä kertaa ajatella niiden pesemistä tai muokkaamista tyylikkäiksi.
Miesten kesähattu kalastaja tyyliin
Miesten lierihatut ovat vahva valikoima monen tyyppisiä hattuja eivätkä kaikki ole pelkästään kesään tarkoitettuja. Yksi suosittu tyyli on kalastajan lierihattu, joka on ottanut paikkansa streetwearin keskiössä. Ne täydentävät pukeutumisen samalla tavoin kuin laittaisi pisteen i:n päälle. Se on huoleton ja rento tilanteesta toiseen.
Kalastajan hattu on yksi monista mahdollisuuksista ja sen parhaita puolia on se, että niitä löytyy useampaa eri mallia. Toisissa päälaki on tasainen ja toisiin se on pyöristetty, jolloin hattu näyttää tyyliltään hyvinkin erilaiselta, vaikka lieri on molemmissa samanlainen. Niiden kuosit vaihtelevat yksivärisistä erilaisiin painokuoseihin ja tietenkin valmistajan logo pääsee mukaan, ei välttämättä kovin näkyvästi, mutta ainakin pienenä. Junkyardin valikoima verkkokaupassa koostuu usean brändin vaihtoehdoista ja väreistä.
Olkiset vai nahkaiset miesten lierihatut
Jossakin vaiheessa nahkainen lierihattu oli upea luomus ja se oli trendiä parhaimmillaan, mutta tänään on tärkeää myös se, että hattu pitää vettä täydellisesti. Tänään saman asian ajaa boonie, joka on kuten kalastajahattu, mutta siinä on hiukan pidempi lieri. Kangas on vedenpitävää polyesteriä ja sille on annettu myös vesipilariarvo. Se suojaa sateelta, mutta pidempien lierien ansiosta se suojaa myös auringon paahteelta paremmin.
Olkinen ja nahkainen lierihattu ovat jo vuosia olleet vaihtoehtona. Ne myös palaavat trendeihin uusin ilmein. Fedorat ovat tämän päivän olkihattuja, jotka on valmistettu tyylikkäiksi ja niissä on moderniudestaan huolimatta jäljellä vanhaa tyyliä. Se ei välttämättä ole väriltään enää vaalea, vaan värisävyjä löytyy myös tummina.
Miesten lierihatut säilyttävät muotonsa
Varsinkin kalastajahatut ja booniet ovat käteviä ottaa mukaan ja ne saa rullattua jopa pieneen tilaan. Boonie voi välillä kadottaa muotoaan, mutta sen saa höyryttämällä itselle sopivaksi. Parasta niissä on myös se, että miesten ja naisten lierihatut ovat saman tyylisiä, joten ei ole väliä kummasta hyllystä omansa poimii. Olkinen ja nahkainen lierihattu sopivat rentoon tyyliin eikä klassinen hattutyyli ole huono valinta streetwearin huipuksi. Sillä tekee viimeisen silauksen omaan tyyliinsä.
Miesten lierihatut -kategoriassa on useampia hyvin tuttuja brändejä. Yksi niistä on Brixton. Se tunnetaan hatuistaan, jotka ovat saaneet alkunsa työvaatteista. Hattujahan on käytetty jo 1800-luvulta alkaen, joten mistään uudesta trendistä ei ole kysymys. On joitakin aikakausia, jolloin hatut ja lippikset tai mitkään päähineet eivät sopineet muotiin, mutta nykyään trendit suosivat erilaisia päähineitä ja vaihtoehtoja riittää lähes loputtomiin.
Lierihattu miehille laajasta valikoimastamme
Helppo käyttää ja mukava laittaa päähän, sitä ovat miesten lierihatut lyhyesti sanottuna. Koska vaihtoehtoja on paljon ja niissä erilaisia detaljeja, on lierihattu miehille varsin hyvä vaihtoehto. Valikoimastamme voi valita sellaisen, joka sopii tyyliin joko värien mukaan tai millaisesta lieristä pitää itse eniten. Hattu on monikäyttöinen ja se sopii yhtä lailla aurinkoisesta kelistä sateeseen. Suomen kelit vaativat molempiin päähinettä. Tutustu Junkyardin trendikkäisiin hattumalleihin verkkokaupassa sekä valitse itsellesi juuri sellainen hattu, joka miellyttää silmää ja tukee omaa persoonallista tyyliäsi.