Sulje ostoskori

Edelläkävijä Smith Optics

Ensimmäiset laskettelulasit, joissa oli tiivis lämpölinssi sekä hengittävä tuuletus, oli keksintö, jolla mullistettiin jo tuolloin vuonna 1965 laskettelu nautinto täydellisesti. Smith Optics on kotoisin Sun Valleysta Idahosta. Ensimmäisestä keksinnöstä on kulunut jo reilusti yli 50 vuotta aikaa ja yhä edelleen yritys on edelläkävijä innovaatio ja suunnittelukokemuksellaan.

Jos laskulasit ovat innovatiivisia, mutta sitä on myös Smith laskettelukypärä. Kypärissä on puhdasta ja yksinkertaista tyyliä, mutta niissä ei ole unohdettu lainkaan tekniikoita tai suorituskykyä. Brändi pyrkii siihen, että harrastaminen seinien ulkopuolella on hauskaa. Kokemukset lumella ovat jännittäviä eivätkä he myöskään ole unohtaneet pyöräilijöitä tai surffareita. Vaikka tuotteisiin on koottu paljon uusia ominaisuuksia, niistä ei silti ole unohdettu persoonallisuutta eikä modernia tyyliä.

Smith laskettelukypärä ja laskulasit

Kuten niin monet yritykset, niin myös Smith Optics aloitti lasien tekemisen autotallissa. Bob Smith myi niitä viikonloppumatkojensa aikana pakettiautostaan, missä milloinkin reissasi. Muutaman vuoden jälkeen sopimusvalmistaja aloitti lasien valmistamisen. Brändi kehitti jatkuvasti uusia oivalluksia ja Smith vaihtolinssit olivat muiden ohella yksi tärkeimmistä oivalluksista. Niiden vuoro oli vuonna 2007.

Aktiivinen ilmanvaihtojärjestelmä mullisti markkinoita vuonna 1979 ja tuolloin Smith esitteli myös Sunhawkin ja samalla hän markkinoi brändin tuloa aurinkolasimarkkinoille. Vuoden 1984 aikana hän patentoi Roll Off -kalvon. Vuonna 2006 oli vuorossa laskettelukypärät. Brändi oli kehitellyt jo jonkin aikaa kypärän ja suojalasien integrointia aivan omalle tasolleen. Tuolloin esiteltiin AirEvac ja AirEvac2. Nämä aktiiviset ilmanvaihtojärjestelmät käyttivät kypärään integroituja kanavia sekä tuuletusaukkoja siihen, että laskulasien passiivinen ja aktiivinen ilmanvaihto parani huomattavasti. Innovaatiot eivät loppuneet vielä tähänkään.

Ympäristöystävällinen Smith Optics

Kaikki innovaatiot eivät ole kovin näkyviä, mutta Evolve -ohjelma luotiin siksi, että brändi päätyi käyttämään biopohjaisia tai kierrätettyjä materiaaleja kaikissa kategorioissaan. Se oli tärkeä virstanpylväs ja sillä he ottivat pitkän harppauksen ympäristöystävällisempään suuntaan. Smith laskettelulasit saivat myös ChromaPop -linssit, joilla pystyi ympärillä olevat värit näkemään huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Nämä linssit optimoivat värejä ja toivat lisää selkeyttä lasketteluun.

Kun brändi saavutti jo reilun 50 vuoden iän, se mullisti jälleen linssiteknologiaa. Uusi innovaatio siirsi Smith laskettelulasit I/O MAG -aikakaudelle ja siitä syntyi loppujen lopuksi kokonainen I/O MAG -perhe. Näissä laseissa on 100 prosenttinen UV -suoja sekä linssi vähentää huomattavasti häikäisyä voimakkaassa valaistuksessa.

Smith Optics planeetan ja ihmisten hyväksi

Brändi on edelläkävijä laskettelu- ja pyöräilylasien suunnittelussa sekä valmistamisessa. Lumilautailu on jo ollut innovatiivista lautojen kehittymisen suhteen, mutta Smith laskettelulasit on tuonut siihen oivallisen lisän. Se, että lasit ovat täynnä detaljeja, ne ovat myös trendikkäitä sekä sisältävät myös inhimillisen ja kestävän näkökulman. Yrityksen ammattitaito tuotteiden materiaali- ja teknologiainnovoinnissa on huippua sekä yksi menestymisen salaisuus on myös se, että he kunnioittavat luontoa ja sitä, että planeettamme itse sekä ihmiset voivat hyvin.

Brändin tavoitteena on katsoa maailmaa sillä näkemyksellä, että he ovat tietoisia sekä sosiaalisista ja ympäristöön liittyvistä haasteista. Smith Optics haluaa vastata näihin haasteisiin investoimalla digitaalisen muutoksen tuomiin mahdollisuuksiin. Kuluttajat ja asiakkaat ovat yhä enemmän tietoisempia ihmisten ja planeetan hyvinvoinnista. Siksi laskulasit pyritään luomaan sellaisiksi, että niillä pystytään vastaamaan täydellisesti kaikkiin eteen tuleviin haasteisiin.

Smith Optics bike glasses ymmärtää trendit

Sen lisäksi, että Smith Optics valmistaa laskulaseja ja kypärät lasketteluun, on heidän yksi, myös tärkeä tuote, Smith Optics bike glasses. Brändin tärkein tehtävä on ymmärtää kehittyviä trendejä ja muokata ne tuotteiksi, joissa on kestäviä sekä laadukkaita materiaaleja. Lisäksi, kuten jo aiemmin mainittiin, tärkeää on myös huomioida planeetan tulevaisuus ja siksi käyttää mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja. Ala kehittyy jatkuvasti ja tärkeintä onkin, että joko laskettelija tai pyöräilijä näkee värit oikeanlaisina sekä tarpeeton kirkkaus saadaan suodatettua pois, ettei häikäisy tuo kummassakaan lajissa ongelmia. Malliston löydät Junkyardilta!