Pilottien Ray-Ban aloitti menestyksen
Kun Ray-Ban tarina sai alkunsa vuonna 1937, linssejä kehitettiin aluksi lentäjien vaativaan käyttöön. Ikoniset pilottilasit olivat sangoiltaan kultaiset ja niissä oli tuolloin vihreät linssit. Menestys on jatkunut näihin päiviin ja jatkuu tästä edelleenkin, sillä alkutaipaleen suunnittelua ei voi väheksyä ja brändinä se on aina valmis tuomaan markkinoille jotakin uutta.
Ray-Ban aurinkolasit eli Reiskat, kuten niitä leikkisästi Suomessa kutsutaan, ovat meilläkin tunnetut. Brändi oli Bausch & Lombin vankkaa kehitystyötä, mutta vuonna 1999 aurinkolasiliiketoiminta siirtyi Luxottica Groupille, Italiaan. Vaikka suosio hetkeksi hiipui 1970-luvulla, se saatiin nousemaan takaisin huipulle 1980-luvulla. Samanlainen notkahdus tapahtui 1990-luvulla, mutta se teki jälleen uuden paluun vuonna 2007, jolloin klassisista malleista luotiin uusia ja värikkäämpiä malleja.
Ray-Ban aurinkolasit useilla idoleilla
Ray-Ban on tehnyt nousunsa aina hyvällä ja menestyksekkäällä yhteistyöllä. Ray-Ban kehykset on nähty yhtä lailla Audrey Hepburnilla kuin Marilyn Monroella tai John Lennonilla. Sen lisäksi sopimukset ovat kattaneet monia tv-sarjoja ja elokuvia kuten Miami Vice, Konnankoukkuja kahdelle tai Top Gun. Vanhat mallit herättävät nostalgiaa ja ne tuodaan kerta toisensa jälkeen markkinoille uudistuneena.
Niiden suosio ei ole johtunut pelkästään siitä, että ne on nähty kuuluisuuksilla, vaan niiden tuotantoon on aina kiinnitetty huomiota ja monet innovatiiviset ideat ovatkin nousseet brändin kautta. Tärkeimpänä ominaisuutena on ollut, että UV-suoja on 100 prosenttinen. Se suojaa silmiä auringonpaisteelta rannalla tai silloin, kun lumen tuoma heijastus on kirkkaimmillaan. Ne sopivat hyvin myös rullalautailijalle ja jotkut klassikkotyylit täydentävät persoonallista tyyliä mukavana detaljina kenties lippiksen suojassa. Ainoa harmi on, että malleja on plagioitu paljon ja niitä on myyty aitoina.
Polaroidut Ray-Ban linssit
Kun heijastukset ovat kirkkaimmillaan, siinä auttaa Ray-Ban polarized linssit. Heijastus on hyvin häiritsevä tekijä esimerkiksi autoillessa tai veneillessä, mutta myös lasketellessa keväisillä hangilla. Polaroidut linssit päästävät lävitseen vain osan näistä ikävistä säteistä. Se tapahtuu joko vaakasuuntaisesti tai pystysuuntaan. Kun valtaosa heijastuksista on poissa, on näkeminen huomattavasti helpompaa ja selvempää. Siksi brändi aloitti kehittämisen aikanaan lentäjille, koska se on ammatti, jossa on nähtävä hyvin selvästi.
Ray-Ban polarized -aurinkolasit ovat erittäin suosittuja ja sen lisäksi, että sankojen muoto vaihtelee, on myös linssien värissä eroja. Linssien väreistä on hyvä tietää hiukan tarkemmin, jotta osaa valita itselleen juuri oikeat lasit siihen käyttötarkoitukseen, mihin laseja on ostamassa.
Ray-Ban käyttötarkoituksen mukaan
Aurinkolasit tuovat tyyliä sekä persoonallisuutta, mutta niiden lisäksi on hyvä tietää tarkemmin, mihin tarkoituksiin eri värisiä linssejä on parasta käyttää. Ray-Ban polarized -linssit toimivat monessa tarkoituksessa, mutta ruskeat linssit suodattavat sinisen valon parhaiten sekä parantavat kontrastia. Se tarkoittaa, että myös pilvisellä säällä näkee huomattavasti paremmin. Harmaat linssit neutralisoivat värimaailmaa ja silloin näkeminen kirkkaissa olosuhteissa on helppoa. Jos linssit ovat vihreäharmaat, ne tuovat kaikkein aidoimmin värit esille. Silloin varjot ja valot erottuvat hyvin.
Ruskeat linssit sopivat hyvin autoiluun, harmaat puolestaan veneilyyn ja vihreäharmaat moniin eri tarkoituksiin, jos tarvitsee valot ja varjot erottaa hyvin. Ray-Ban aurinkolaseja löydät myös Junkyardin valikoimasta ja meilläkin on tarjolla useita vaihtoehtoja linssien väreissä. Jos haluaa pukeutua sävysävyyn, voi katsoa esimerkiksi kesällä eri vaihtoehdot, millaisia t-paidat & hihattomat tuovat ja niihin voi ostaa juuri sopivalla värisävyllä valikoidut linssit.
Parhaat Ray-Ban aurinkolasit vahvuuksilla
Kun Ray-Ban on hyvin suosittu brändi, heillä on myös mahdollisuus siihen, että silmälaseja käyttävät voivat saada Ray-Ban aurinkolasit vahvuuksilla. Ne ovat kätevät, koska aidot linssit suojaavat auringolta, mutta tuovat samalla mukavuutta. Tämä kertoo myös sen, että brändin valikoimat ovat täydelliset. Heidän mallistostaan löytyy aina vanhat klassikot sekä monia uusia malleja. Jokainen kausi tuo jotakin uutta tai vanhaa päivitettyä. Omaa tyyliä onkin helppo uudistaa muokkaamalla oman vaatemallistonsa ja lisäämällä niihin täysin sopivat aurinkolasit. Tutustu mallistoon Junkyardilla!