Sulje ostoskori

Champion – 100 vuotta urheilua

Champion on monille tuttu merkki, vaikka sen vaatteita ei olisi itse käyttänytkään. Se ei ole ihme, sillä tämä amerikkalainen brändi on valmistanut huippulaadukkaita tuotteita huippu-urheilijoille ja muille urheilullisille ihmisille jo lähes sadan vuoden ajan. Tuotteita on valmistettu muun muassa maailmanluokan koripallotähdille, mutta tuotteista pääsevät nauttimaan kaikki muutkin.

Champion vaatteet ovat ennen kaikkea sporttisia, mutta merkki on monen mielestä myös vahvasti katumuotiin painottunut. Se johtuu etenkin siitä, että tämä merkki tunnetaan hupparin luojana. Monet sen tuotteet ovat myös nousseet jopa ikoniseen asemaan. Merkki tarjoaa hyvin monipuolisesti erilaisia tuotteita, joten Championin valikoimasta pääsevät nauttimaan kaikki sukupuoleen katsomatta. Championin pieni logo on tuttu laadukkaiden tuotteiden merkkinä.

Ikoniset Champion vaatteet

Champion on merkki, jonka vaatteilla on aina klassikon leima. Niille onkin syntynyt ajan saatossa tunnistettava tyyli. Lisäksi muun muassa pitkä kokemus takaa vaatteiden laadun ja ilman laatua nämä tuotteet eivät varmasti olisi saaneet ikonista leimaa. Champion housut esimerkiksi ovat tunnistettavat, mutta sopivat täydellisesti nykyajan trendeihin.

Monipuolinen mallisto koostuu huppareiden, housujen ja college-paitojen lisäksi muun muassa t-paidoista ja shortseista. Tuotteita on tarjolla eri kokoisina sekä kaikille halukkaille. Merkin vaatteita yhdistelemällä sinulla onkin lähes rajattomat mahdollisuudet luoda uusia, urbaanin sporttisia lookeja, jotka sopivat moniin tilanteisiin. Championin vaatteet ovat hyviä esimerkiksi urheiluvaatteiksi sisälle ja ulos tai vaikkapa vapaa-ajan asuksi rentoon menoon. Ne taipuvat moniin muihinkin tilanteisiin ja tyyleihin, joten jokainen voi luoda Champion -vaatteilla oman, uniikin lookinsa.

Champion tunnetaan ikonisista huppareista

Champion hoodies on maailmanlaajuinen ilmiö, joka on noussut ikoniseen asemaan. Vaikka merkki tuottaa uudistuvia ja innovatiivisia mallistoja, sen klassikot säilyttävät suosionsa vuodesta toiseen. Merkin hupparit on helppo tunnistaa ja ne on helppo yhdistää erilaisiin asuihin sekä asusteisiin. Klassikkohupparin tunnistaa etenkin merkin tunnetusta logosta ja huppareiden rennosta, ajattomasta ulkomuodosta. Huppareista löytyy väreiltään ja kuvioinneiltaan monia vaihtoehtoja.

Champion hoodies tarjoaa monia malleja, mutta niitä kaikkia yhdistää rento yksinkertaisuus ja Championille ominainen sporttinen ilme. Huppareiden lisäksi merkiltä löytyy useilta samantyylisiä college -paitoja. Paidoista löytyy myös väreiltään erilaisia vaihtoehtoja. Tarjolla on myös esimerkiksi pidempiä malleja samoin kuin crop top -malleja.

Champion tunnetaan legendaarisesta logostaan

Champion vaatteet on usein helppo tunnistaa jo sen sympaattisesta logosta, sillä se on hyvin näkyvillä kaikissa brändin vaatteissa. Logo koostuu valkoisesta Champion -tekstistä ja sen erikoisesti muotoiltu c-kirjain on erityisen helppo tunnistaa. Champion hoodies sisältävät joko täysin yksivärisen logon tai logon, jossa c:n sisäosassa on pieni punainen osio. Hupparit sisältävät logon usein hyvin suurilla kirjaimilla kirjoitettuna ja tyylikäs, mutta yksinkertainen logo tuokin monen mielestä siten huppareihin merkin oman leiman.

Champion hupparit sopivat myös niille, jotka eivät halua yksiväristä perushupparia. Ne ja monet muut merkin vaatteet tarjoavat erilaisia yksinkertaisia kuviointeja monien yksiväristen ja yksinkertaisempien tuotteiden rinnalle. Kuvioidut sekä yksiväriset vaatteet sisältävät lähes aina merkin logon. Joissain tuotteissa logo on vain selkeästi pienempi tai vähemmän näkyvällä paikalla kuin toisissa. Merkin kaikki vaatteet ovat joka tapauksessa helppo tunnistaa sen vuoksi jo yhdellä vilkaisulla.

Champion styles – luo omasi

Champion styles tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja uniikin tyylin luomiseen kaikille, joita kiinnostavat sporttiset, katumuotiin sopivat tai rennot vaatteet. Uniikin leiman ja tyylikkyyden lisäksi merkin tuotteet ovat suosittuja niiden erittäin hyvän laadun vuoksi. Vaatteet kestävät kovaakin kulutusta mikä laskettava brändin yhdeksi erinomaiseksi piirteeksi. Se on kulkenut pitkän matkan ja sen kokemus näkyykin merkin tuotteiden valtavana suosiona. Tutustu itse mallistoon ja luo Championin tuotteiden avulla itsellesi sopiva Champion -tyyli. Tutustu ja tilaa vaatteet nopeasti meiltä kotiisi.