Sulje ostoskori

Todellinen katuvaateklassikko eli Butter Goods

Vuonna 2008 alkunsa saanut Butter Goods oli perustajiensa Garth Marianon ja Matt Evansin visio ja brändi ei ole turhaan saanut viime vuosina huomiota osakseen. Se perustettiin Australian Perthissä, joten tyyli on imenyt itseensä kaupungin luovaa tunnelmaa. Perustajat olivat myös jo heti alusta lähtien kiinnostuneita graafisesta suunnittelusta, joka näkyy kaikissa tuotteissa.

Vaikka tyyli luotiin kohdistumaan selvästi rullalautailijoille, se on mitä parhainta muotia katumuodin huipulta. Butter Goods jeans sopivat yhtä lailla hengailuun kuin rullalautailuun ja temppuiluun laudalla. Vaatteet ovat tyylikkäitä, oletpa kikkailemassa rampilla tai vain viettämässä aikaa kavereiden kanssa esimerkiksi katsoen kotona jotakin täydellisen hyvää leffaa. Huomattavaa on myös se, että väreissä brändi ei ole kitsastellut, vaan on ottanut tyyliin mukaan myös kirkkaat värit.

Butter Goods jeans ammentaa ideoita populaarikulttuurista

Inspiraationsa Butter Goods ammentaa populaarikulttuurista ja se näkyy suoraan heidän luomistaan printeistä sekä logoista. Butter Goods shirts on tehty suoraan rullalautailijoille. Lautailu onkin inspiraation toinen aihepiiri. Näiden kahden yhdistelmä on mukava sekoitus arkea sekä viihdettä. Täydellinen hankinta brändin mallistosta onkin juuri luovuudella tehty t-paita tai miksei jokin upea lippis.

Brändin vaihtoehtoja on mietitty luovasti ja värejä on myös yhdistelty tyylikkäästi, eittämättä hiukan graafisessakin muodossa. Tyyli on hyvin omintakeinen olematta tylsä ja brändin tunnistaa hyvin luovasta kuvituksestaan. Jos värikkyys tai tyylikkäät printit eivät kiinnosta, tarjolla on myös hieman neutraalimpaa tyyliä sekä värejä. Kaikki on mahdollista ja näiden vaatteiden kautta voit pukeutua yhtä lailla värikkäämmin tai neutraalimmin oman mielialasi mukaisesti etkä silti ole tylsä vaan näytät modernin klassiselta sekä trendikkäältä.

Juuristaan kiinni pitävä Butter Goods

Tyyli, jota esimerkiksi Butter Goods pants tuovat käyttäjälleen on visioitu niin, että ne sopivat erinomaisesti rullalautailuun. Siinä ei tarvitse kikkailla vaan vaatteet on visioitu aidoilla ideoilla liman mitään suurempia detaljeja. Heidän ideansa onkin aina luoda vaatteita, jotka istuvat hyvin, niissä keskitytään puhtaaseen muotoiluun ja niiden pitää olla kestäviä. Siinä on onnistuttu hyvin ja brändi on suosittu vuosi toisensa jälkeen katumuodin kärjessä.

Butter Goods pants on ikoniset ja ne sopivat hyvin rullalautailuun. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että brändi ei ole kertonut erikseen onko heillä tiimiä vai ei. Silti heidän videoissaan esiintyy muun muassa sellaisia nimiä kuin Phil Marshall, Morgan Campbell sekä Casey Foley.

Butter Goods ja ikoninen tyyli

Monet farkut on vuosien varrella valmistettu ja niitä ovat käyttäneet monet skeittauksen tosinimet. Vaatteiden toimivuus on ihan omaa luokkaansa ja Butter Goods pants voi yhdistää yhtä lailla brändin muihin vaatteisiin ja niistä saa luotua todella tyylikkäitä kokonaisuuksia. Heidän oman trendinsä avulla voit pukeutua päästä varpaisiin eikä se edes ole mikään huono idea. Näillä vaatteilla erottuu joukosta positiivisessa mielessä ja valinta on helppo tehdä, koska ne ovat kestäviä sekä tyylikkäitä.

Vaikka Butter Goods näyttää brändiltä, jolla on hyvin tavallisia vaatteita, se on silti hyvin innovatiivinen sekä inspiroiva tuotemerkki. Sen housut ovat hyvin istuvia sekä niiden mielenkiintoisten ideoiden ja printtien avulla erotut massasta helposti. Onko tarvetta aina erottua? Se ei ehkä aina ole tarpeen, mutta näiden vaatteiden kanssa se on joka kerta mahdollista ja aina positiivisella ajatuksella.

Butter Goods jeans Junkyardilta

Butter Goods on brändi, jonka vaatteilla on helppo luoda tyyliä ja samalla myös trendikkyyttä. Tärkeintä on tuoda esiin oma persoonallisuutensa ja se onnistuu pukemalla vaikkapa Butter Goods jeans. Vaatteet voivat olla samalla kevyitä, mutta aina ne ovat tyylikkäitä ja värien kirjo tavoittaa kaikki käyttäjät, haluatpa kirkkaampaa tai perinteisiä, maanläheisiä sävyjä. Brändin tyyliin voit tutustua Junkyardin verkkokaupassa ja valikoima onkin parhaimmillaan. Inspiroidu tyylistä ja anna katumuodin viedä sinut mennessään. Mikä on sinun mielestäsi brändin paras printti?