Pieni ja erilainen Alltimers

New York Citystä ponnistanut Alltimers on Pryce Holmesin ja Rob Harrisin vuonna 2013 perustama rullalautailubrändi. Se on edelleen suhteellisen pieni, mutta se on kaikesta huolimatta menestynyt erinomaisesti. Se ei toimi lainkaan samalla tavalla kuin perinteiset yritykset, vaan sillä on täysin omat toimintatapansa. Sille ei kelvannut mikään perinteinen.

Brändillä on mielenkiintoinen logo, siinä on kuvattuna martini lasi, joten se vihjaa seikkaperäisesti jostakin ylellisistä sävyistä. Sen tyyli on omaksunut popkulttuurin ikonografian sekä vivahteita rikkaiden ja kuuluisuuksien loistokkaasta elämäntavasta. Alltimers cap on tyylikäs ja huolellisesti viimeistelty. Lippis, jota on hyvä käyttää, kertoo siitä, millaisella väriskaalalla brändi menestyy ja tyylissä on jotakin aivan tavanomaista, mutta silti ripaus ylellisyyttä.

Alltimers cap on trendikäs ja vahva

Pienenä brändinä Alltimers pystyy osoittamaan kaikin keinon, että he ovat vahvoja sekä heidän taustallaan on myös tiimi, joka varmasti tukee brändiä. Mitään ei jätetä sattuman varaan vaan esimerkiksi Alltimers t-shirts on valmistettu tukevasta, voidaan jopa sanoa raskaasta puuvillasta. Se kestää vuosien käyttöä ja pesun toisensa jälkeen.

Monet tätä brändiä suuremmat yritykset pyrkivät näyttämään monesti cooleita ja sitä kautta saamaan itselleen faneja, tässäkin Alltimers tekee asiat toisin. Sitä ei haittaa pieni sekoilu ja se, että he tai vaatteiden käyttäjät nauttivat pienistä hetkistä tässä ja nyt. Se on heidän trendinsä ja jos valikoimaa katsoo, mitä Junkyardin verkkokaupassa on, se tukee tätä näkemystä täysin. Vaatteet on suunniteltu asenteella ja se toimii lopputuloksena erinomaisesti. Pieni yritys tekee kaiken suurella sydämellä ja tavoittaa sillä itselleen omat faninsa.

Dekit Alltimers -tyyliin

Brändi on hionnut vaatteisiinsa tietynlaisen rennon tyyliin. Sama hauska, osin ylellinen trendi näkyy Alltimers skateboards dekeissä. Heillä on tarjolla ainutlaatuisia grafiikoita, joista voi löytyä popkulttuurin idoleita tai jopa ikoneita, mutta niissä on myös kuvattuna jotakin aivan tavallista kuten norsuja tai merihevosia. Värejä on käytetty reilusti, mutta sävyt sointuvat aina keskenään. Näiden dekkien kautta päädyt maksimaaliseen tyytyväisyyteen.

Alltimers skateboards on ottanut valtavan loikan eteenpäin ja tullut melkoisella vauhdilla markkinoille. Brändiä edustaa tiiminä muutama kanadalainen rullalautailija ja he ovat tehneet paljon töitä sen eteen, että brändistä on tullut tunnettu. Heidän tyyliinsä sopii hiukan jopa asenteellinen ja hullu 'East Coast' -tunnelma.

Alltimers on taidetta ja videoita

Vaikka skeittaus on ollut brändin yksi tärkeimmistä osista alusta lähtien ja siihen on panostettu muun muassa erilaisilla videoilla, on niiden lisäksi grafiikka ja taide myös näyttävästi esimerkiksi dekeissä esillä. Menestystä saatiin sillä, että Rob Harris vastasi Green Diamond -blogista sekä sen jälkeen julkaistusta Rich Mahogany -videoista. Siitä sanottiinkin, että se oli ehdottomasti yksi parhaimmista NYC-skenevideoista, mitä koskaan on tehty. Alltimers skateboards sai hyvä alun brändinä ja on kyennyt jatkamaan menestystä edelleen.

Tyylikäs yksinkertaisuus huokuu paidoissa ja siksi Alltimers t-paidat ovat suosittuja. Kankaan laatu on täydellinen eikä se heti hajoa, vaikka se hiukan ottaisi vauhdissa jopa osumaa. Brändin logo on vertaansa vailla ja siihen sekä kaikkeen muuhunkin, mitä vaatteissa ja dekeissä kuvataan, sisältyy jotakin tietynlaista kapinallista, hauskanpitoa sekä kuvia kumartamatonta tyyliä. Myös asusteita ja tykötarpeita löytyy kynttilöistä lähtien. Se kertoo jotakin brändin luovuudesta.

Alltimers pants kulttibrändiltä

Alltimers loi varsin nopeasti maineen kulttibrändinä. Se on tehnyt myös yhteistyötä esimerkiksi Vansin ja adidaksen kanssa. Se on onnistunut luomaan tyylikkäät Alltimers pants, joissa on joustava vyötärönauha sekä kiristys vyötäröllä. Näiden pienten yksityiskohtien avulla pantsit ovat miellyttävät ja sopivat erinomaisesti myös rullalautailuun. Niissä on sopivasti väljyyttä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Käyttäjälle on tarjolla rohkea New York -tyyli ja kausittain muuttuvat mallit. Niistä voi ammentaa itselleen uutta, toisinaan jopa röyhkeää tyyliä. Brändin malliston löydät Junkyardin verkkokaupasta.